Thursday, January 05, 2006

Ammattiyhdistysten palkkakartelli - osa 2

Käsittelin jokin aika sitten ay-liikkeen palkkakartellia kartellien yleisten talousvaikutusten näkökulmasta. Näkökulma on oleellinen, mutta toki vajaa. Erityisesti mieltäni on joulun aikana vaivannut eräs virheellinen kuva, jonka artikkelista voi saada. Ei nimittäin kuitenkaan ole niin, että jos ay-liikkeen monopoli purettaisiin, työelämässä palkanmuodostus olisi sen jälkeen tasapuolista ja "vapaata".

Työehtosopimusten sitovuus ei pelkästään luo epätasapainoa palkkamarkkinoille, se myös poistaa niitä. Keskeinen argumentti sitovien työehtosopimusten puolesta on ollut se, että kapitalistilla ajatellaan olevan neuvottelutilanteessa enemmän valtaa kuin työntekijällä. Kaikki eivät ole tulkinnasta samaa mieltä, vaan pitävät väitettä vasemmistolaisena. Liiketaloustieteessä kuitenkin pidetään itsestään selvänä, että ostajan/myyjän valta on sitä suurempi, mitä harvempiä ostajia/myyjiä on.

Kapitalismin alkuaikoina työntekijän heikompaan asemaan vaikutti myös se, että työntekijän vaihtoehtoina olivat nälkäkuolema tai lähes mikä tahansa työ. Hyvä olisikin kysyä, voidaanko ay-liikkeen palkkamonopoli purkaa, jos sosiaaliturvan taso on riittävän hyvä? Erityisesti jos verokiilaa palkkahaitarin alapäässä voitaisiin pienentää, toteutuisi vapaa valinta lisäansioiden ja lisäajan välillä.

Monday, December 19, 2005

WTO:lta hyviä päätöksiä!

WTO:n kokous on ohi, ja tulokset näyttävät hyviltä. Rikkaat maat luopuvat vuoteen 2013 mennestä maatalouden vientituista ja köyhimmät maat saavat lähes vapaan pääsyn kehittyneiden maiden markkinoille. WTO:ta vastustavat järjestötkin ovat lähinnä harmissaan siitä, että maailmankauppaa ei vapauteta nopeammassa tahdissa ja perusteellisemmin, kun vientituista ei päästä välittömästi ja lopullisesti eroon.

Toki WTO:n kokouksessa Hong Kongissa tehtiin myös kyseenalaisia päätöksiä teollisuuden ja kaupan alalla. Toivottavasti entistä useampi kuitenkin havaitsee tehtyjen päätösten jälkeen, ettei kaikki vapaa kauppa ole pahasta. Jos näin käy, keskustelu maailman kauppajärjestelmän oikeudenmukaisuudesta ottaa aimo askeleen eteenpäin.

Saturday, December 17, 2005

Ammattiyhdistysten palkkakartelli

Ammattiyhdistyksillä on lainsäädännön ansiosta asema, jossa ne päättävät palkoista, eikä työntekijällä tai työnantajalla ole oikeutta tehdä työehtosopimusta alittavia palkkatarjouksia. Ammattiyhdistyksillä on näin ollen kartelli.

Kartelleilla on kolme merkittävintä taloudellista vaikutusta: 1) Ne nostavat hintoja (eli tässä tapauksessa palkkoja). 2) Ne jakavavat vaurautta uudella tavalla (myyjän, eli tässä tapauksessa palkansaajan eduksi). 3) Ne aiheuttavat hyvinvointitappion.

Ammattiyhdistysten asema on ongelmallinen hyvinvointitappion vuoksi, vaikka toisaalta hyvinvointitappio mitataan vain kaiken hyvän summana, eikä se ota huomioon hyvinvoinnin jakautumista. Rawlsilaisittan ajateltuna on kuitenkin erittäin suurta merkitystä sillä, paljonko jää käteen köyhimille. Ay-kartellin aiheuttama vaurauden uusjako johtaa siihen, että hyvinvointia päätyy enemmän työtenkijöille kuin kapitalistille, mikä on tulonjaon oikeudemukaisuuden näkökulmasta hyvä asia. Toisaalta ay-kartelli aiheuttaa työttömyyttä niille, joiden asema yhteiskunnassa muutenkin on heikko.

Ay-kartellin oikeutus riippuukin siitä, suostuvatko työntekijät jakamaan omastaan työvoiman ulkopuolelle jätetyille. Tähän näin on tapahtunut ainakin pohjoismaissa, mutta vaikuttaa siltä, että viime vuosina perinteisen vasemmistolaiseen työväkeen on iskenyt itsekkyys. Kartellin sisäpuolella olevia kohtaa myös toinen haaste: ei riitä, että he pystyvät jakamaan omastaan suhteellisesti enemmän kuin valtio pystyy jakamaan työntekijöiden ja kapitalistin lisäarvosta siinä tapauksessa, että kartellia ei olisi. Ilman kartellia lisäarvoa syntyisi nimittäin enemmän, joten työtenkijöiden anteliaisuuden on oltava absoluuttisesti suurempaa.

Epäitsekäs, tulevaisuuteen panostava ammattiyhdistysliike on saanut paljon hyvää aikaan. 1900-luvulla köyhä ja surkea Suomi on noussut hyvinvoinnin suurvallaksi samalla kun ennen niin rikkaasta Argentiina on tullut kehitysmaa. Ammattiyhdistysten vastuullisuus on oikeuttanut lyhyen tähtäimen hyvinvointitappiot, mutta ay-liikkeen on ansaittava oikeutuksensa jatkuvasti uudestaan.

Friday, December 09, 2005

Onko talouskasvu lopussa

Talouskasvu ei ole lainkaan pöllömpi asia. On erittäin hienoa, että meillä voi nykyään olla yksi lääkäri 400 asukasta kohden, ja on hienoa, että meillä voi olla tietokoneita, joiden avulla voi tutustua toisten ihmisten mielipiteisiin. Talouskasvun takana on tuotannon tehokkuuden kasvu, joka sekin on näin ollen hieno asia. On valtavan hienoa, että 90 % ihmisistä ei enää työllisty maanviljelykseen. Tuottavuuden kasvun takaa taas löytyy erityisesti teknologian kehitys.

Korkean tuottavuuden ansiosta meillä länsimaisilla ihmisillä alkaa olla kaikki materia, mitä tarvitsemme ja varmaan jo enemmänkin. Se, mitä me kaipaamme, on palveluita - palveluita toisilta ihmisiltä.

Siinä, missä teknologia on kehittynyt huimaa vauhtia, ihminen on kehittynyt verraten hitaasti. (Nimenomaan verraten teknologian kasvuun, sillä vaikka geenimme eli genotyyppimme on pysynyt lähes samana hyvin kauan, fenotyyppimme eli ilmiasumme on muuttunut. Parantuneen ravinnon ansiosta olemme aiempaa terveempiä ja älykkäämpiä.) Ihmistä ei myöskään voi suunnitella kuten konetta nopeammaksi ja voimakkaammaksi, vaan me olemme mitä olemme. Kun koneistettavia töitä ei enää ole, eikä tuotannon tehokkuus enää kasva, lakkaa myös talouskasvu.

Tämäkö on länsimaiden hitaan talouskasvun taustalla? Me emme tarvitse enempää roinaa, eikä ihmisistä saa enempää irti. Niinpä ei myöskään BKT-käyrä sojota ylöspäin eikä talouskasvua kannata odottaa.

Esa Suominen käsitteli jokin aika sitten palveluiden tehokkuutta asiaa, mutta päätyi positiivisempaan lopputulokseen. Mielestäni Suomisen optimismi on perustellumpaa kuin yllä esittämäni pessimismi — lyhyellä aikavälillä. Ensinäkin Teollinen tuotanto tulee vielä tehostumaan ja työvoimaa tulee sitä kautta siirtymään palvelualoille. Toiseksi koulutuksen, tutkimuksen ja uuden teknologian ansiosta palvelualat tulevat varmasti tehostumaan. Suomessa palvelusektorilla on loistavatkin tehostumismahdollisuudet, jos julkinen sektori saadaan toimimaan ja johtajien paikoilta heivataan pois kaikki epäpätevät poliitikot ja valtiotieteiden maisterit.

Sunday, November 27, 2005

Markkinointi ja markkinatalous

Jokin aika sitten Myllykoski-konsernin pääomistaja Björnbärg valitti, että suuret paperiyhtiöt eivät huolehdi paperin hinnoista. Vaikka sanoja otettiin takaisin, Björnberg kaipaa selvästi kilpailun suitsimista ja kartellien tuomia kunnon hintoja, kun muuten ei homma ole riittävän tuloksellista. Liiketoiminnan strategiaguru Michael Porter on pitkään yrittänyt sanoa samaa: jos kaikki myyvät samaa tuotetta ja pyrkivät vain juoksemaan nopeammin, seuraa siitä voittojen nakertuminen.

Porter ja monet muut tarjoavat ratkaisuksi erikoistumista. Erikoistumisen tarkoitus on luoda pieni "niche", jossa yritys voi olla muita parempi olemalla erilainen ja jossa kilpailulle ei välttämättä ole tilaa. Yritysten pyrkimys on siis markkinoinnin keinoin luoda pieniä monopoleja kasvattamalla asiakkaiden rahallisia tai riskiin liittyviä kustannuksia, jos nämä haluaisivat vaihtaa toiseen palveluntarjoajaan. Markkinoinnilla pyritään siis välttämään täydellistä kilpailua, joka on kuitenkin taustaoletuksena markkinatalouden ihanuudelle.

Markkinatalous ja markkinointi toimivat ihan kohtuullisen hyvin, siitä ei tässä kirjoituksessa kysymys. Haluan vain ihastella sitä, miten kaksi markkina-sanasta johdettua sanaa voivat olla keskenään niin riidoissa.

Monday, November 21, 2005

Kun voittoatekevät yritykset irtisanovat

Nykyään on arkipäiväistä kuulla yrityksistä, jotka irtisanovat samalla kun tekevät voittoa. Sellainen toiminta herättää paheksuntaa. Paheksunnalle ei ole perusteita, koska yrityksen voitto on pelkkää harhaa.


Yrityksen voitto on nimittäin loppujen lopuksi ihan samaa kuin työntekijöiden palkka. Se syntyy yrityksen tuottamasta lisäarvosta, joka jaetaan yrityksen omistajien, työntekijöiden ja valtion kesken. Ei kai kapitalistin tarvitse tehdä töitä ilman palkkaa yhtään sen enempää kuin työntekijöidenkään? Perinteisesti tietenkin sosialistit katsovat, että yrityksen "voitto" eli kapitalistin palkka on työntekijöiden riistämistä, mutta jos riskinotosta ja suunnittelusta ei palkita, niin talous menee rapakuntoon hyvin äkkiä.

Tällä en tarkoita sitä, että on ihan sama kuinka paljon yritykset tekevät "voittoa" ja kuinka paljon työntekijöitä irtisanotaan. Enisnäkään työntekijöiden olot eivät saa muuttua kurjiksi liian kiireen ja stressin takia. Tietty määrää löysää on oikeus ottaa pois, mutta työelämän pitää kuitenkin olla inhimillistä. Toiseksi tulonjakokysymys kapitalistin ja työväen välillä on yhä nykyäänkin äärimmäisen tärkeä, eikä se tule koskaan menettämään merkitystään. Varallisuuden tasaamisen ja köyhyyden poistamisen kannalta on erittäin tärkeää, että työntekijöiden — ja erityisesti valtion — osuus lisäarvosta pysyy korkealla.

Monday, November 14, 2005

Julkisen sektorin tehokkuudesta

Ruotsin europarlamenttivaaleja varten luotu populistinen puolue "Junilistan" eli heinäkuun lista on alkanut profiloitua myö sisäpolitiikassa. Puolueen puheenjohtaja Nils Lundgren jatkaa kansankiihotusta vaatimalla veroja alas. Veronalennuksia toki ollaan aina vaatimassa, eikä siinä mitään uutta. Lundgren esittää kuitenkin, että julkisen sektorin tehokkuutta voitaisiin lisätä jopa 3 % vuodessa ja siten veronalennukset olisivat mahdollisia. Huikea väite, jota ajattelin tarkastella.

Tehokkuus, kuten aikaisemmassa postauksessa tuli kerrottua, ei tarkoita mitään. Tulkitsen kuitenkin, että tämä entinen Nordean toimitusjohtaja tarkoittaa tehostamisella tuottavuuden parantamista. Tuottavuuden parantaminen taas tarkoittaa tuotosten ja työmäärän (ei rahan!) välisen suhteen paranemista eli kasvamista.

Mitä ovat julkisen sektorin tuotokset? Osa niistä on konkreettisesti ja helposti mitattavissa, ja etenkin Suomessa julkinen sektori tuottaa paljon niin sanottuja teknisiä palveluita, joihin kuuluvat mm. kiinteistöjen hoito ja joukkoliikenne. Näiden osalta voidaan sanoa, että julkisen sektorin yritysmäisemmät otteet ja kilpailuttaminen on tuottanut lisää tehokkuutta. Terveyspalvelut — tai lähinnä sairaanhoito — on myös jotenkuten mitattavissa, vaikka laatua on vaikea määrittää.

Entäpä sitten koulutus tai lasten päivähoito? Miten mitataan tuotosta? Koulun kohdalla tuotoksia ovat varmasti paremmat valmiudet elämään, kasvaminen ihmisenä, tietoisuus maailmasta, parempi työ- ja tuotantokyky jne. Tuottavuuden korottamisen ensimmäinen ongelma on, miten Lundgren aikoo mitata näitä asioita. Jos aikomuksena on vähentää menoja, on ainoa mahdollisuus vähentää opettajien määrää eli lisätä luokkakokoja tai itsenäistä opiskelua. Miten Lundgren aikoo varmistaa, että oppiminen ja kasvaminen eivät näistä toimenpiteistä heikkenisi? Koulun tuotos ei nimittäin ole tutkinto. (Sosiaalidemokraateille ja Kalliomäelle samat terveiset: yrittäisitte ymmärtää olla leikkaamatta yliopistoilta.)

Yksityisellä sektorilla on vastaavia esimerkkejä, joihin entisen pankinjohtajan kannattaisi tutustua: ravintolat. Monissa ravintoloissa henkilökunnan määrän suhden asiakkaiden määrään pyritään pitämään mahdollisimman korkealla eikä alhalla! Tämä johtuu siitä, että ainoastaan intensiivisellä panostuksella henkilökuntaan on saavutettavissa korkeaa tuottavuutta monien arvokkaiden asioiden suhteen.